Poikanen

Loppuvuosi vierähti siivillä blogin viettäessä syvää hiljaiseloa. Tähän on syynsä. Päässäni on nimittäin heinäkuusta lähtien käynyt sellainen surina, etten ole saanut minkäänlaista otetta ajatuksistani. Tuiki tuntemattomat tuulet ovat myös tuntuneet sen verran henkilökohtaisilta, että niistä julkisesti kirjoittaminen on jännittänyt. 

Nyt sen kuitenkin kerron: meille tulee vauva. 

Kesäloman päätyttyä palasin töihin pienen ja kutkuttavan salaisuuden kera. Kunnollisena tulevana äiti-ihmisenä aloin myös kirjoittaa raskauspäiväkirjaa, joka on hyvin syväluotaava ja tunteikas teos. Alla suosikkimerkintäni.

7+5 uusi viikko uusi oksennus jihuu.

8+0 Oksennus. Aaamupala. Oksennus. Mitäs sitten söis? Kaksi oksennusta lisää. Neljä ennen töihin lähtöä. Vau, ennätys!

9+2 Musta tuntuu, että mun nenässä on hapankorppua.

9+3 Ehkä neljä.

Jatkoin päiväkirjaani raskausviikolle 21 asti: siihen mennessä olin oksentanut 132 kertaa. Huumorin ollessa vähissä noiden viikkojen aikana tein keräämästäni datasta jopa taulukon ja kaavion Exceliin. Onnekseni trendi oli laskusuuntainen. 

Kuten varmasti arvaatte, vellovan oloni onnistunut salailu vaati vaivannäköä ja ison kasan välipaloja, erityisesti töissä. Pohdin esimerkiksi useita kertoja, miten oksentaa mahdollisimman hiljaa. Kun lopulta kerroin uutisen työkavereilleni, sain tehdä yhtäkkisiä pyrähdyksiäni naistenhuoneeseen avoimemmin – keräten samalla rutkasti sympatiapisteitä.

Pahoinvoinnin lisäksi raskauden ensimmäistä puolikasta värittivät alusta asti jännitys ja pelko. Voin syödä päivittäiset vitamiinini ja pitää huolta kehostani, mutta muuhun en loppujen lopuksi kykene. Kontrollista luopuminen oli ja on hankalaa, mutta varsin opettavaista. Täytyy vain luottaa elämän antajaan. 

Onkin ollut helpottavaa kuulla kerta toisensa jälkeen ultrassa ja neuvolassa kaiken olevan kunnossa. Näytöllä näkyneet vinhasti viuhtovat pienet jalat ja kädet ovat silti olleet oudointa ja epätodellisinta, mitä olen eläessäni katsonut. Tuleva elämänmuutos on kuitenkin alkanut konkretisoitua kasvavan vatsan ja aamusta asti tuntuvien potkujen myötä niin minulle kuin miehelleni.

Tällä hetkellä toisen kolmanneksen energinen ja seesteinen olo on hiljalleen vaihtunut kolotuksiin, suonenvetoihin ja alati pieniksi käyviin vaatteisiin. Nukkuminen on hankalaa, kenkien sitominen hengästyttää ja kaiken lisäksi näytän äitiystalvitakissani lähinnä muumien poliisimestarilta.

Ja mitä pesänrakennusviettiini tulee, se tuntuu kiihtyvän kiihtymistään. Kaapit ja laatikot ovat kokeneet suuren puhdistuksen, makuuhuone on saanut uutta väriä seiniinsä ja yksi peittokin on jo virkattu. Tarvittavat vauvatarvikkeet olen luonnollisesti listannut Exceliin: kaikki on pitkälti jo hankittu.

Malttamattomana pesin viime viikolla myös pienet vaatteet valmiiksi. Minä jopa silitin ne – ensimmäistä ja viimeistä kertaa. Hyvät ihmiset, kuka niitä jaksaa oikeasti silittää? Huokaisin helpotuksesta varmistettua ystävältäni, ettei hänkään niin tee. Joten hyvä pieni poikani, pahoittelen jo valmiiksi kurjaa lapsuuttasi silittämättömine vaatteinesi. 

Tämä on hassua ja ihmeellistä aikaa. Äitiyslomaan on vain muutama viikko, eikä se maaliskuukaan enää kovin kaukana ole. 

Kuvan haalari ja pipo ovat pian mummoutuvan (yli-innokkaan) äitini käsialaa. Tuttinauhan askartelin itse.

Poranteriä ja Kohinooreja

Kun elämä ei kohtele kultahansikkain, eikä taivaan pilvillä näytä kaukoputkellakaan tarkasteltuna olevan hopeareunusta, usko parempaan on helppo menettää. Voiko puristuksessa syntyä mitään kestävää ja kaunista? Ovatko haavat ja virheet vain merkkejä epäonnistumisesta?

Kyllä, ja ei. Siksi kerron sinulle tänään timanteista. 

Timantit ovat hiiltä, ja ne syntyvät suuressa paineessa ja kuumuudessa syvällä maan uumenissa. Satojen vuosien kuluessa hiiliatomit järjestäytyvät niin, että lopputuloksena muodostuu kovinta mahdollista luonnossa esiintyvää ainetta.

Muuttuvan ympäristön vuoksi timantti kuitenkin saa harvoin kasvaa häiriöttä. Tästä syystä täysin puhtaat timantit ovat erittäin harvinaisia. Juuri puhtaus onkin tyypillisin tapa luokitella timantteja erilaisiin kategorioihin. 

Käytännössä liki jokaisessa timantissa on epäpuhtauksia eli niin sanottuja sulkeumia: toisissa enemmän, toisissa vähemmän. Timantit voivat myös olla eri kokoisia ja värisiä, hiottuja tai raakoja. Osa timanteista päättyy jalokiviksi kuninkaallisten koruihin ja osa taas poranteriksi rakennustyömaille. 

Toisin kuin voisi luulla, epäpuhtaudet eivät kuitenkaan ole virheitä. Ne nimittäin takaavat, että kivi on aito ja luonnollinen, sillä synteettisissä eli keinotekoisissa kivissä sulkeumia ei ole. Periaatteessa siis täysin puhtaan ja oikean timantin aitoutta on liki mahdoton todistaa – se ei eroa keinotekoisesta.

Mitä tämä sitten tarkoittaa? Sitä, että kaikkein kauneimmatkaan korukivet eivät yleensä ole täydellisiä. Toki ne voivat näyttää siltä, sillä paljaalla silmällä katsottuna sulkeumia harvoin tunnistaa. Kuitenkin mikroskoopilla tarkasteltuna timantista kuin timantista saattaa paljastua naarmuja, kidepintoja, lohkeamia tai jopa muita mineraaleja. Ja hyvä niin! 

Kenties arvaat jo, mihin pyrin. Puristi sinua tänään kuinka paljon tahansa, muista, että lopputulos voi silti olla hyvä ja kaunis. Huomaat vielä, että olet paljon vahvempi kuin uskotkaan. 

Äläkä suotta peittele arpiasi. Ne kertovat eletystä, aidosta elämästä. Timanteissa sulkeumat vaikuttavat hyvin harvoin kiven loistoon ja kestävyyteen. Sädehdi ja säihky siis sinäkin huoletta kaikkine naarmuinesi. Timantti kuin timantti on harvinainen ja ainutlaatuinen, olit sitten poranterä tai Kohinoor. 

Kuvat: Elina Rautio (Instagram @elmirjamin)
Malli: Annariina Rautio 

Avioliittoleiri – uhka vai mahdollisuus osa 2

Osallistuimme mieheni kanssa heinäkuun lopussa Parempi Avioliitto ry:n järjestämälle viikon mittaiselle Levi Cross parisuhde- ja perheleirille Kittilässä. Tästä ihmiskokeesta selvittyämme on aika raportoida, kannattiko hyppy tuntemattomaan. 

Kokonaisuudessaan yllätyimme positiivisesti. Levin puitteet olivat erinomaiset, ja järjestelyt toimivat moitteetta. Leirille osallistui sata avioparia, ja ikäjakauma vaihteli ikäisistämme aina eläkeikäisiin asti. Mukana oli myös 70 lasta, joille oli järjestetty oma leirinsä – jopa vauvoille oli omat henkilökohtaiset hoitajat.

Päivittäinen ohjelma rakentui luentojen ja pienryhmäkokoontumisten ympärille. Sisällöllisenä runkona toimi Parisuhteen palikat –työkalu, jonka avulla käsiteltiin monipuolisesti parisuhteen eri osa-alueita. Suurennuslasin alle pääsivät sitoutuminen, sanat, tunteet, teot, riidat, seksuaalisuus, anteeksianto, luottamus ja rakkaus. 

Jokaisella luennolla oli eri luennoitsijapari, ja virallisten kalvosulkeisten sijaan kuulimme teemoihin liittyen aitoja elämäntarinoita iloineen ja suruineen. Asioista puhuttiin suoraan silläkin riskillä, että ne hieman nolostuttaisivat tai punastuttaisivat. 

Luennolla alustettujen aiheiden käsittelyä jatkettiin pienryhmissä. Nämä 3–4 avioparin ryhmät oli muodostettu etukäteen annettujen taustatietojen perusteella niin, että ryhmäläiset olivat kutakuinkin samassa elämäntilanteessa. Jokaisessa ryhmässä oli lisäksi tehtävään koulutettu ohjaajapari.

Käytännössä keskustelu ryhmässä eteni erilaisten tehtävien ja kysymysten avulla. Kaikki oli luottamuksellista ja turvallista, eikä mistään aiheesta ei ollut pakko puhua, vaikka siihen rohkaistiinkin. Sääntönä oli myös, ettei kukaan kerro ammattiaan tai mahdollista seurakuntataustaansa. 

Nämä ryhmäkokoontumiset olivatkin leirin parasta antia. Nenäliinapaketti avattiin jo ensimmäisenä päivänä, ja hyvin nopeasti selvisi, että kaikista asioista kannattaa puhua. Muilla on nimittäin todennäköisesti ihan samanlaisia ajatuksia, kokemuksia ja tunteita. 

Vaikka käsittelimme ryhmässämme paikoitellen todella kipeitä asioita, vastapainoksi me myös nauroimme paljon. Puhuimme elämästä, arjesta ja keittiösaksista. Opettelimme nimeämään tunteita, ja harjoittelimme kommunikoimaan paremmin. Pohdimme omia tarpeitamme, ja arvioimme käyttäytymismallejamme. Kaikessa tässä ohjaajapari toimi erinomaisena peilinä kysymyksineen. 

Mitä vapaa-aikaan tulee, me otimme Levistä kaiken ilon irti. Sopiva aikataulu ja erityisesti kaksi vapaata iltapäivää mahdollistivatkin monenlaisen puuhastelun. Etukäteen suunniteltujen aktiviteettien, golfin, melonnan, retkeilyn ja maastopyöräilyn lisäksi kävimme kylpylässä. Innostuimme ryhmäläistemme kanssa myös mäkikelkkailemaan, pelaamaan frisbeegolfia ja paistamaan lettuja.

(teksti jatkuu kuvan jälkeen)

Anoppini on verrannut avioliittoleiriä parisuhteen tiimipalaveriin. Eikä hän siinä pahasti metsään mene. Kotimatkalla ollessamme totesimme mieheni kanssa, kuinka hyvä paikka avioliittoleiri on oppia lisää omasta puolisosta ja parisuhteesta. Tämän lisäksi se tarjoaa  erinomaisen tilaisuuden tutkia itseään. 

Saimme leiriltä arkeemme työkaluja esimerkiksi parempaan kommunikointiin: miten voimme keskustella viisaammin ja riidellä järkevämmin. Puhuimme läpi monen monta asiaa, ja ilma tuntuu nyt puhtaammalta – vaikkei se ollut tunkkainen alun perinkään.

Parempi Avioliitto ry toimii omien sanojensa mukaan siksi, että parisuhde ja perhe voisivat olla iso ilo. Se on hieno tavoite, ja sitä kaikki varmasti haluavat. Sen saavuttamiseksi avioliittoleiri on ehdottomasti kokeilemisen arvoinen mahdollisuus. Kenties mekin menemme joskus uudestaan.

”Rohkaise mua rakastamaan, vaikka tiedä en

Miten arki meitä kohtelee, miltä näyttää huominen

Karaise mua kovemmatkin kolhut kohtaamaan

Ne vierelläsi väsymättä vastaanottamaan”

Arki, Eve & Ossi

 

Kuva: Studio Lonka / Olavi Rautio

Lisätietoa parisuhteen palikoista ja avioliittoleireistä: https://www.parisuhteenpalikat.fi, https://parempiavioliitto.fi