Keittiömme on siitä kummallinen paikka, että tiskipöydällemme ajautuu toisinaan pinttyneitä kattiloita. Niiden pohjaan on muodostunut epämääräinen kerrostuma, jonka väri vaihtelee vaaleanruskeasta pikimustaan. Muita tuntomerkkejä ovat puuron, pinaattikeiton tai ruskean kastikkeen jättämät kuivat tahrat kattilan reunoilla.
Tällaisissa tilanteissa minut valtaa suuri toiveikkuus. Lorautan kattilan täyteen vettä ja kaadan sekaan aivan liikaa pesuainetta. Sitten minä odotan. Toisinaan jopa viikon.
Yltiöoptimistisissa ajatuksissani kuvittelen, että tuossa ajassa kattila ikään kuin ihmeen kaupalla putsaisi itse itsensä. Että seitsemän päivän jälkeen sen voisi vain huuhdella ja nostaa kuivauskaappiin odottamaan seuraavia viiden tähden illallisia.
Toistaiseksi niin ei ole käynyt. Yhden päivän jälkeen liottaminen onkin jo kehno argumentti tiskaamisen välttämiseksi. Kattilan hinkkaaminen puhtaaksi on nimittäin ihan yhtä hankalaa niin päivän kuin viikon kuluttua. Jälkimmäisessä tapauksessa toki mehukkaat tuoksut tuovat oman jännityksensä, varsinkin jos on alkujaan onnistunut laittamaan kannen fairy-sopan suojaksi.
Tietysti jos huushollissa riittää kattiloita vuoden jokaiselle päivälle, tiskiharjan voi huoletta heittää nurkkaan. Nuudelitkin pehmenevät tarvittaessa vedenkeittimellä. Nämä eivät tosin ole ekologisesti saati terveydellisesti optimaalisimpia vaihtoehtoja. Kattila(t) on siis pestävä ennemmin tai myöhemmin.
Arkisessa aherruksessa elämään voi kertyä myös muunlaisia pinttyneitä patoja kuin vain niitä hackmanin teräksisiä kasareita.
Putsausta saattavat odottaa esimerkiksi vaikeat ja jumissa olevat ihmissuhteet. Menneisyyden hankalat kokemukset tai vaikka suru voivat myös kaivata perusteellista käsittelyä. Joskus jopa oma minäkuva voi olla yksi vääristynyt sekamelska.
Tällaiset kattilat voivat olla hyvinkin luotaantyöntäviä, sillä niihin tarttuminen tarkoittaa yleensä vaivannäköä. Se voi olla sotkuista puuhaa. Ja siksi niitä niin kovin mielellään välttelee.
Huono puoli on vain siinä, että ajan kuluessa kaunista keittiötä ei välttämättä enää edes tunnista sekasorrolta. Se haisee, eikä siellä viihdy itsekään.
Olen kuitenkin huomannut, että oikeanlaisilla välineillä ja aineilla kattilat saa lopulta puhtaaksi. Kunhan vain tarttuu toimeen.
Ja kun kaaos vaihtuu vähitellen siivoon, hengityskin kulkee paremmin. Ajatus on selkeä ja mieli vapaa. Tällöin tulee todennäköisemmin kokeiltua uusia reseptejä ja kenties kutsuttua ystävät pitkästä aikaa iltateelle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti