torstai 10. tammikuuta 2019

Elämäni miehet 3/3

Kolmas elämäni miehistä vie minut maailman ääriin. Enkä puhu nyt Espanjasta, Turusta tai Amurista, vaikka niissä kaikissa olemmekin kahvilla käyneet. 

Sen sijaan tarkoitan hänen maailmaansa. Sitä todellisuutta, jota hän päivittäin katselee ja havainnoi. Se on kovin erilainen kuin omani, ja juuri siksi niin valtavan kiehtova. Ja sinne hän ottaa minut mukaansa. Vieläpä ihan mielellään.

Mieheni universumissa eivät huolet paina. Siellä kuunnellaan fiilistä, hengitystä ja Coldplayta. Jokainen päivä on lähtökohtaisesti hyvä päivä.

Siinä missä minun maailmassani on tapana juosta itsensä hengiltä täyttämällä erilaisia tehtävälistoja, tuolla planeetalla rötkähdetään riippumattoon. Ja ei, se ei merkitse laiskuutta. Se on taitoa tarttua hetkeen. Kykyä nauttia kesäpäivästä. Seikkailun valitsemista suunnitelman sijaan.

Kaikkein eniten olen tutkimusmatkallani yllättynyt tuon maan kauneudesta. En olisi uskonut, miten monella tapaa asiat voi nähdä. Punainen ei ole vain punainen, eikä valonsäde ole vain valonsäde. Niissä on molemmissa miljoona mahdollisuutta. Sävyjä, tarkkuuksia ja syvyyksiä. Enkä minä aina ymmärrä.

Lukemattomien yksityiskohtien havaitseminen kokonaisuudesta hämmästyttääkin minua edelleen. Katso Hanna tuon maalauksen sorsan pikkutarkkoja höyheniä, ja nuo jalat, näetkö miten hienosti niihin tulee valo. Ai mihin muka. No tuohon. Ja niin minä näen. Nautin siitä suunnattomasti.

Kokemukseni mukaan tuosta valtakunnasta ei myöskään puutu iloa eikä naurua. Hassuttelu on kirjoitettu perustuslakiin. Miehelläni on esimerkiksi jostain kumman syystä tapana kirjoittaa kaikki yhdyssanat tahallaan väärin. Ihan vain hämmentääkseen. Oikolukiessaan tekstejäni hän myös auliisti tekee "korjauksia" niihin. 

Mutta sen lisäksi että hän pilkkoo yhdyssanani, hän pilkkoo valollaan myös huoleni, murheeni ja suruni. Ukkosmyrskyni tyyntyy. Rankkasateeni laantuu. Hänen kanssaan on hyvä olla.

Viihdyn löytöretkelläni. Aion valloittaa tuon maan joka ikisen mutkan, kukkulan ja vuoren. Silläkin riskillä, että maailmamme välillä kolahtelisivatkin toisiinsa. Tämä matka on nimittäin etuoikeus.


maanantai 24. joulukuuta 2018

Sitä kutsutaan jouluksi

Mitä mahtavat naapurit ajatella
kun ei ole kuusta, ei edes kirkkaita jouluvaloja

Kuinka mahtavat sukulaiset yllättyä
kun ei tullutkaan jouluterveisiä lähetettyä

Ja kyllä mahtavat villakoirat ihmetellä
kun saa hiippalakeissa tonttupolkkaa hypellä


Entä mitä mahtoi ajatella tuo enkeli
kun ilosanoman kanssa siivillään maahan lenteli

Kuinka mahtoi yllättyä Maria, tuo tyttö nuori
kun kuuli,
että juuri hänen pienokaisestaan tulisi suuri

Ja kyllä mahtoivat ihmetellä paimenet kedolla,
kun kuuntelivat laulua
täynnä iloa, rauhaa ja toivoa

Seimeen kätkettynä olisi lapsi
joka viimein muuttaisi kaiken paremmaksi.


Mutta mitä mahtoi ajatella Jumala
kun lähetti tänne oman poikansa

tämän maailman lasten käsiin
sydämiin koviin ja kylmiin

Meitä mahtoi ajatella.


torstai 13. joulukuuta 2018

Elämäni miehet 2/3

Aavistin syntymäsi jo ennen kuin minulle ja siskolleni edes kerrotiin perheeseen saapuvasta iltatähdestä. Siitä on merkintä päiväkirjassani.

Ja ei mennyt kauaa, kun minusta todella tuli isosiskosi. Olin 13-vuotias. Lähes saman ikäinen kuin sinä olet nyt.

Isä lähetti yöllä viestin sairaalasta, että nyt on veli syntynyt. Hymyilin leveästi ja painoin pääni takaisin tyynyyn. Minulla ei käynyt ollenkaan mielessä, että siskoani tai seurauksemme tulleita isovanhempiamme olisi myös saattanut kiinnostaa tämä 3100 grammaa painava uutinen.

Olin niin onnellinen ja ylpeä sinusta, minun pienestä punatukkaisesta veljestäni. Hoidin sinua alusta asti suurella innolla. Vaihdoin vaippoja, syötin, nukutin ja leikitin. Se oli ihanaa.

Erityisen hauskaa kehitystäsi oli seurata silloin, kun opettelit puhumaan. Muistat varmaan, kuinka r-kirjain tuotti aluksi hankaluuksia. Voi sitä onnen päivää, kun istuimme olohuoneen lattialla ja kymmenien toistojen jälkeen halmaasta tuli lopulta harrrrmaa.

Sanaisen arkun avattuasi olet ilahduttanut oivalluksillasi perhettämme monesti. Onhan se esimerkiksi totta, että lehmän kakka haisee ihan paskalle. Miten uskomattoman teräviä havaintoja 3-vuotias osaakaan tehdä elämän realiteeteista.

Isosiskonasi oleminen on yksi parhaimmista asioista mitä tiedän. Samalla se on myös äärettömän raskasta. Täytyy syödä jäätelöä ja käydä huvipuistoissa. Pitää kokeilla seinäkiipeilyä, trampoliinihallia ja köysiratapuistoa. Kerran oli pakko myös leikkiä lasersotaa. Mutta minkäs teet.

Niin kivaa kun kanssasi onkin kokeilla kaiken maailman hömpötyksiä, parhaimmat yhteiset hetket ovat  kuitenkin varsin arkisia. Piknik takapihalla. Yökyläilyt. Iltapalalla syödyt voileivät ja kuuma kaakao. Tai se kuinka hiljattain kauhistelit, miten en ole ikinä maistanut vanilja-suklaan makuista Paula-vanukasta. Sehän on täysin erilainen kuin suklaa-vanilja -versio, eikä sitä löydy kotipaikan S-marketista. 

Nykyään sinun kumisaappaasi ovat minulle aivan liian isot. Sinä ja sinun vaaleat kiehkurasi kasvavat hurjaa vauhtia. Se on hassua, vaikka niinhän sen kuuluukin mennä.

Sinusta on vaikka mihin. Usko pois. Olet äärimmäisen lahjakas, esimerkiksi matematiikassa ja musiikissa. Samalla olet myös ihailtavan herkkä ja aito. Toivon todella, ettei kukaan koskaan polje kaunista sydäntäsi.

Ja vaikka vastaat viesteihini lähinnä ”joo” tai ”ok” (jos vastaat), minä tiedän, että sanojesi taakse kätkeytyy paljon enemmän. Huomaan sen, kun halaat minua aina tullessa ja mennessä. Siitäkin huolimatta että olisin taas kerran pakottanut sinut pelaamaan lautapelejä kanssani.

Olet mahtava pikkuveli.


Terveisin,
se vanhempi sisko

PS. Alla yksi hauskimmista kuvista sinusta häistämme. Kiitos, kun sain julkaista sen.


Kuva: Minttu Saarni