Elämäni miehet

Isälläni on tänään syntymäpäivä. Sen kunniaksi aloitan kolmen tekstin sarjan, jossa kerron pieniä palasia elämäni tärkeimmistä miehistä. Jännityksen ylläpitämiseksi en tosin vielä paljasta, keitä he ovat. Sanonpa vain, että he ovat kaikki valtavan ihania.

Aloitan hänestä, joka on ollut elämässäni pisimpään. Isästäni.

Minä olen iskän tyttö. Olen aina ollut. Äitikin on ihan kiva, mutta jotenkin iskän kanssa tulemme erityisen hyvin juttuun. Kenties siksi, että olemme melko samanlaisia. Nautimme molemmat neuroottisen paljon suunnitelmista, suorista linjoista ja systemaattisuudesta. Tämä näkyy niin erilaisina to do -listoina kuin siinä, miten haravoimme syyslehdet pihasta pois suorakulmio kerrallaan.

Isäni on aina kuunnellut kiinnostuneena loputtomia juttujani, taputtanut hassuille lauluesityksilleni ja vastannut kärsivällisesti hölmöihin kysymyksiini. Hän on näyttänyt minulle kädestä pitäen kuinka solmitaan kengännauhat, perataan ahven ja ajetaan autoa.

Iskä on myös tentannut minua kokeisiin, oikolukenut esseitäni ja opettanut, millä tavalla englannin sanat jäävät parhaiten mieleen. Aika hyvin siihen nähden, että itsellään jäi lukio kesken.

Luonteeltaan tämä pitkäaikaisin puuronkeittäjäni on itse hyvyys, lempeys ja laupeus. Hänen kanssaan ei saa riitaa syntymään edes väkisin. Muistankin suuttuneeni isälleni ainoastaan kerran. Olin tällöin lähdössä kiukuspäissäni dramaattisesti ovet paukkuen ulos, ja päätin sanoa jotain oikein sivaltavaa. "Syö pääsi" oli paras mihin pystyin. Paiskasin oven kiinni, ja taisin olla tilanteesta yhtä hämmentynyt kuin isäni.

Olenkin aika varma, että jos iskä olisi lintu, hän olisi rauhankyyhky. Mikäli siis Martti Ahtisaari jää joskus eläkkeelle, Kauhavalta löytyy hyvä seuraaja rauhanneuvottelijaksi. Kokemustakin on kertynyt: perheemme kolmella naisella on taipumus saada keskenään joskus suhteettoman kova meteli aikaiseksi.

Isäni on aina tukenut minua valinnoissani. Hän on haastanut, kannustanut ja ollut läsnä. Hulluimmatkin ideani ovat saaneet positiivisen ja innostuneen vastaanoton. Laskuvarjohyppykurssini oli mahtava mahdollisuus ja kesävaihto Kanadassa upea kokemus.

Ja mikä parasta, iskä näyttää jatkuvasti arjessa sen, että hän välittää. Hän soittelee, laittaa viestiä ja kyselee kuulumisia. Kotona vieraillessani pihasauna lämpenee pyytämättä. Ja mikäli joskus kaipaan apua, iskä on tarvittaessa valmis tuomaan Tampereelle asti sirkkelin, jolla jumiin jäänyt polkupyörän lukko saadaan poikki.

Sellainen iskä on.

Minun on jotenkin tavattoman helppo hengittää.

Hyvää syntymäpäivää iskä!

Rakkaudella,
vanhin nappula

hei isät

tiedän että arki vaatii raskaat veronsa

tuhansia tunteja, kilometrejä ja euroja

hei isät

tytöt ei tarvi koruja ylellisiä

niin paljon kuin ne tarvii isiä

hei isät

pojat ei vaadi vempeleitä ihmeellisiä

enempää kuin ne kaipaa isiä

muistakaa isäpapat että teitä tarvitsevat

ne geeneistänne kootut esimerkeillänne hiotut

pysykää heidän lähellä ja käytettävissä

pitäkää lämpimällä paikalla sydämessä

mutta isät

vaikkei ne aina kehtaa sanoin sitä tunnustaa

lopulta ne huolenpitoanne osaa arvostaa

hei isät teidän ei tarvi olla täydellisiä

riittää kunhan ootte isiä

- Hei isät (Eve & Ossi) -

Se on pukeutumiskysymys

Hyvät marraskuun marisijat. Koen velvollisuudekseni ilmoittaa, että tälle kaiken verhoavalle harmaudelle ei ole näkyvissä loppua. Auringon viimeisimmistä liikkeistä ei ole havaintoja, eikä sen piilopaikkaa ole valitettavasti onnistuttu tänäkään vuonna paikantamaan.

Kukaan ei myöskään ole saanut kiinni sitä herra sadepilveä, joka röyhkeästi sumuttaa suihkepullollaan kylmää vettä kaikkien tunnollisten työmatkapyöräilijöiden väsyneille kasvoille aamuisin. 

Syksyn synkkyys näyttää kaikessa surkeudessaan olevan väistämätön osamme.

Mikäli kuitenkin valitsemme selviytyä näistä vuoden vaikeimmista viikoista, on meidän laitettava masentuneet mielemme yhteen. Nyt jos koskaan on syytä valjastaa käyttöön kaikenlaiset life hackit ja niksi-pirkat, joiden avulla tämä kamala kuoleman kuukausi voisi olla hieman siedettävämpi.

Saanen siis esitellä teille omia keinojani ankeuden vähentämiseen.

Kaikkein merkittävimmät marraskuista elämänlaatua parantavat tekijät ovat kumisaappaat sekä vedenpitävät housut ja takki. Ilmankin pärjää, mutta kun on tarpeeksi monta kertaa töihin päästyään puristanut kummastakin sukasta desin kuravettä lattialle ja pyyhkinyt siinä samalla kaulalle valuneen meikkivoiteen, sitä luonnollisesti pohtii tilanteen välttämättömyyttä. Märissä farkuissa paleleminen on myös omiaan aiheuttamaan muuttohalukkuutta tämän lintukodon rajojen ulkopuolelle.

Mutta koska kotiin ei oikein voi jäädä, eikä työnantajani ole toistaiseksi antanut tiimillemme lupaa hankkia etätoimistoa Balilta, ainut järkevä ratkaisu oli turvautua Gore-Texiin. Ja kas vain, marraskuu muuttui millin mukavammaksi. Tämä kuukausi jos mikä on pukeutumiskysymys.

Oikeanlainen vaatetus tekee lopulta aika monen muunkin asian elämässä keskimääräistä helpommaksi.

On esimerkiksi aivan eri asia kohdata vastoinkäymiset kääriytyneenä positiivisuuden peittoon kuin synkkyyden säkkiin. Kaikenlaiset ristiriidat puolestaan ratkeavat  todennäköisemmin kietoutuneena rauhan lippuun – ei kiristettynä kuristavaan korsettiin. 

Joskus kannattaa kokeilla myös lempeyden lapasia, nauravaa nuttua tai vaikka hilpeää huopahattua. Sillä kuten kaikki tyylitietoiset tietävät, pienillä asusteilla voi olla hurjan suuri vaikutus kokonaisilmeeseen. Yhtäkkiä vesilasit ovatkin puoliksi täynnä, ja kenties sillä herra sadepilvelläkin on hopeareunuksensa.

Jotenkin minusta tuntuu, että saatamme sittenkin selvitä marraskuusta.