sunnuntai 9. toukokuuta 2021

Äitiys minussa

Kun sain poikamme syliini reilu vuosi sitten, äitiys suorastaan hukutti minut. Se valtasi jokaisen solun ja ajatuksen, sillä olihan vastuulleni annettu pienen ihmisen kokonainen elämä.

Tunne oli niin vahva, etten ylioppilaskuvaani katsoessa tunnistanut itseäni. En saanut minkäänlaista otetta kuvan nuoresta naisesta ja hänen ajatuksistaan. Se oli outoa.


Näin jälkikäteen ymmärrän paremmin. On varsin luonnollista, että äitiys iskee kuin hyökyaalto – kuinkas muutenkaan. Se muuttaa voimallaan kaiken ja pysyvästi. 


Tällä hetkellä elämä tuntuu jo tasaiselta ja tyyneltä: äitiys on löytänyt paikkansa minussa. Olen myös saanut viettää iloisia jälleennäkemisiä sen Hannan kanssa, joka on muutakin kuin äiti. Tavoitan jopa ne ylioppilaskuvan taakse kätkeytyvät unelmat ja toiveet. 


Nähtäväksi jää, millaisia aallokkoja äitiys vuosien varrella elämässäni vielä nostattaa. Nyt nautin kuitenkin keväisestä ja elämää täynnä olevasta kyydistä (sekä aikaisista aamuista) ihanan pienen poikani kanssa.