torstai 1. elokuuta 2019

Avioliittoleiri – uhka vai mahdollisuus

Kun menimme mieheni kanssa naimisiin neljä vuotta sitten, appivanhempani lupasivat häälahjaksi kustantaa meille avioliittoleirin. Kyllä, luit aivan oikein. Avioliittoleirin.

Monelle ensimmäinen mielleyhtymä tuosta hieman epäilyttävästä yhdyssanasta on kenties kirkon tarjoama perheneuvonta. Harva kuitenkin tietää, että Suomessa on kirkon lisäksi useita yhdistyksiä ja kansalaisjärjestöjä, jotka myös tarjoavat eri tavoin tukea perheiden ja avioliittojen hyvinvointiin niin kriisitilanteissa kuin ennaltaehkäisevästi. Usein näillä tahoilla on kristillinen perusta ja arvomaailma, mutta joukossa on myös uskonnollisesti sitoutumattomia vaihtoehtoja. Avioliittoleirejä ja erilaisia parisuhdetapahtumia järjestetäänkin ympäri maata, ja niiden kesto vaihtelee päivästä ja viikonlopusta aina viikkoon asti. 

Me päätimme viimein lunastaa häälahjamme tänä kesänä, ja niinpä ilmoittauduimme suositusten perusteella Parempi Avioliitto ry:n järjestämälle viikon mittaiselle leirille Leville. Lapin luonto houkutteli mahdollisuuksineen, mutta myös lupaavalta näyttänyt leirin sisältö vaikutti lopulliseen päätökseen.

Miksi ja miksi juuri nyt? Meidän avioliitto voi tällä hetkellä erinomaisesti. Viihdymme hyvin toistemme kanssa, eikä meillä ole valtavia ongelmia tai suuren suuria kriisejä. Toki mekin ärsyynnymme ja sanailemme, mutta ketkäpä ei. Ajattelenkin, että juuri nyt on täydellinen aika käydä testaamassa, ovatko avioliittoleirit todella niin hyviä kuin väitetään. Olen myös kuullut, ettei parisuhteessa tarvitse mennä huonosti, jotta voisi mennä paremmin. 

Samaan hengenvetoon myönnän, että todellisuudessa ajatukseni leiriä kohtaan ovat varsin ristiriitaiset. Uskon leirin olevan antoisa ja opettavainen, mutta toisaalta näen sen viikon mittaisena uhrauksena kesälomastamme. Enkä tietenkään etukäteen voi tietää, onko uhraus lopulta hyötyä suurempi. 

Ikään kuin varmistaaksemme viihtyisän viikon, olemme suunnitelleet luentojen ja pienryhmien vastapainoksi myös muuta tekemistä iltoihin. Etukäteen saamamme aikataulun mukaan leirin virallinen ohjelma päättyy päivittäin viideltä, ja parina päivänä jo puoliltapäivin. Ehdimme siis hyvin pelata golfia, retkeillä, maastopyöräillä ja meloa. 

Tällä hetkellä olo on jännittynyt ja hämmentynyt, mutta varovaisen toiveikas.

Hanna

PS. Avioliittoleireistä puhutaan ja kirjoitetaan valitettavan vähän. Tästä syystä julkaisen aiheeseen liittyen vielä toisen tekstin, jossa kerron tämän tosielämän ihmiskokeen jälkitunnelmista.


Kuva: Studio Lonka / Olavi Rautio

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti