Isälläni on tänään syntymäpäivä. Sen kunniaksi aloitan kolmen tekstin sarjan, jossa kerron pieniä palasia elämäni tärkeimmistä miehistä. Jännityksen ylläpitämiseksi en tosin vielä paljasta, keitä he ovat. Sanonpa vain, että he ovat kaikki valtavan ihania.
Aloitan hänestä, joka on ollut elämässäni pisimpään. Isästäni.
Minä olen iskän tyttö. Olen aina ollut. Äitikin on ihan kiva, mutta jotenkin iskän kanssa tulemme erityisen hyvin juttuun. Kenties siksi, että olemme melko samanlaisia. Nautimme molemmat neuroottisen paljon suunnitelmista, suorista linjoista ja systemaattisuudesta. Tämä näkyy niin erilaisina to do -listoina kuin siinä, miten haravoimme syyslehdet pihasta pois suorakulmio kerrallaan.
Isäni on aina kuunnellut kiinnostuneena loputtomia juttujani, taputtanut hassuille lauluesityksilleni ja vastannut kärsivällisesti hölmöihin kysymyksiini. Hän on näyttänyt minulle kädestä pitäen kuinka solmitaan kengännauhat, perataan ahven ja ajetaan autoa.
Iskä on myös tentannut minua kokeisiin, oikolukenut esseitäni ja opettanut, millä tavalla englannin sanat jäävät parhaiten mieleen. Aika hyvin siihen nähden, että itsellään jäi lukio kesken.
Luonteeltaan tämä pitkäaikaisin puuronkeittäjäni on itse hyvyys, lempeys ja laupeus. Hänen kanssaan ei saa riitaa syntymään edes väkisin. Muistankin suuttuneeni isälleni ainoastaan kerran. Olin tällöin lähdössä kiukuspäissäni dramaattisesti ovet paukkuen ulos, ja päätin sanoa jotain oikein sivaltavaa. "Syö pääsi" oli paras mihin pystyin. Paiskasin oven kiinni, ja taisin olla tilanteesta yhtä hämmentynyt kuin isäni.
Olenkin aika varma, että jos iskä olisi lintu, hän olisi rauhankyyhky. Mikäli siis Martti Ahtisaari jää joskus eläkkeelle, Kauhavalta löytyy hyvä seuraaja rauhanneuvottelijaksi. Kokemustakin on kertynyt: perheemme kolmella naisella on taipumus saada keskenään joskus suhteettoman kova meteli aikaiseksi.
Isäni on aina tukenut minua valinnoissani. Hän on haastanut, kannustanut ja ollut läsnä. Hulluimmatkin ideani ovat saaneet positiivisen ja innostuneen vastaanoton. Laskuvarjohyppykurssini oli mahtava mahdollisuus ja kesävaihto Kanadassa upea kokemus.
Ja mikä parasta, iskä näyttää jatkuvasti arjessa sen, että hän välittää. Hän soittelee, laittaa viestiä ja kyselee kuulumisia. Kotona vieraillessani pihasauna lämpenee pyytämättä. Ja mikäli joskus kaipaan apua, iskä on tarvittaessa valmis tuomaan Tampereelle asti sirkkelin, jolla jumiin jäänyt polkupyörän lukko saadaan poikki.
Sellainen iskä on.
Minun on jotenkin tavattoman helppo hengittää.
Hyvää syntymäpäivää iskä!
Rakkaudella,
vanhin nappula
Aloitan hänestä, joka on ollut elämässäni pisimpään. Isästäni.
Minä olen iskän tyttö. Olen aina ollut. Äitikin on ihan kiva, mutta jotenkin iskän kanssa tulemme erityisen hyvin juttuun. Kenties siksi, että olemme melko samanlaisia. Nautimme molemmat neuroottisen paljon suunnitelmista, suorista linjoista ja systemaattisuudesta. Tämä näkyy niin erilaisina to do -listoina kuin siinä, miten haravoimme syyslehdet pihasta pois suorakulmio kerrallaan.
Isäni on aina kuunnellut kiinnostuneena loputtomia juttujani, taputtanut hassuille lauluesityksilleni ja vastannut kärsivällisesti hölmöihin kysymyksiini. Hän on näyttänyt minulle kädestä pitäen kuinka solmitaan kengännauhat, perataan ahven ja ajetaan autoa.
Iskä on myös tentannut minua kokeisiin, oikolukenut esseitäni ja opettanut, millä tavalla englannin sanat jäävät parhaiten mieleen. Aika hyvin siihen nähden, että itsellään jäi lukio kesken.
Luonteeltaan tämä pitkäaikaisin puuronkeittäjäni on itse hyvyys, lempeys ja laupeus. Hänen kanssaan ei saa riitaa syntymään edes väkisin. Muistankin suuttuneeni isälleni ainoastaan kerran. Olin tällöin lähdössä kiukuspäissäni dramaattisesti ovet paukkuen ulos, ja päätin sanoa jotain oikein sivaltavaa. "Syö pääsi" oli paras mihin pystyin. Paiskasin oven kiinni, ja taisin olla tilanteesta yhtä hämmentynyt kuin isäni.
Olenkin aika varma, että jos iskä olisi lintu, hän olisi rauhankyyhky. Mikäli siis Martti Ahtisaari jää joskus eläkkeelle, Kauhavalta löytyy hyvä seuraaja rauhanneuvottelijaksi. Kokemustakin on kertynyt: perheemme kolmella naisella on taipumus saada keskenään joskus suhteettoman kova meteli aikaiseksi.
Isäni on aina tukenut minua valinnoissani. Hän on haastanut, kannustanut ja ollut läsnä. Hulluimmatkin ideani ovat saaneet positiivisen ja innostuneen vastaanoton. Laskuvarjohyppykurssini oli mahtava mahdollisuus ja kesävaihto Kanadassa upea kokemus.
Ja mikä parasta, iskä näyttää jatkuvasti arjessa sen, että hän välittää. Hän soittelee, laittaa viestiä ja kyselee kuulumisia. Kotona vieraillessani pihasauna lämpenee pyytämättä. Ja mikäli joskus kaipaan apua, iskä on tarvittaessa valmis tuomaan Tampereelle asti sirkkelin, jolla jumiin jäänyt polkupyörän lukko saadaan poikki.
Sellainen iskä on.
Minun on jotenkin tavattoman helppo hengittää.
Hyvää syntymäpäivää iskä!
Rakkaudella,
vanhin nappula
hei isät
tiedän että arki vaatii raskaat veronsa
tuhansia tunteja, kilometrejä ja euroja
hei isät
tytöt ei tarvi koruja ylellisiä
niin paljon kuin ne tarvii isiä
hei isät
pojat ei vaadi vempeleitä ihmeellisiä
enempää kuin ne kaipaa isiä
muistakaa isäpapat että teitä tarvitsevat
ne geeneistänne kootut esimerkeillänne hiotut
pysykää heidän lähellä ja käytettävissä
pitäkää lämpimällä paikalla sydämessä
mutta isät
vaikkei ne aina kehtaa sanoin sitä tunnustaa
lopulta ne huolenpitoanne osaa arvostaa
hei isät teidän ei tarvi olla täydellisiä
riittää kunhan ootte isiä
- Hei isät (Eve & Ossi) -
Kiitos "nappula" tekstistä. Ei tätä ihan kuivin silmin lue. Toisaalta kyse ei ole vain minusta, sillä sellaista on helpompi antaa, mitä on itse saanut. Kysymys on siis pidemmästä ketjusta ja uskon, että ketju ei katkea :)
VastaaPoista