Tämä syksy on minulle erityinen. Ensimmäistä kertaa sitten esikoulun aloittamisen en nimittäin pakkaa koulureppuani aamuisin. Minä en ole enää opiskelija.
Olenkin haikein mielin luopunut niin akateemisesta vapaudestani kuin rakkaasta opiskelijakortistani. Jääkää hyvästi 2,6 euron lounaat, opiskelijaterveydenhuolto ja puoli-ilmaiset teatteriliput.
Muuttunut elämäntilanne on pakottanut minut tarkastelemaan ääriviivojani uudelleen. Kuka minä olen? Mitä minä haluan olla? Mikä minua määrittää?
Helpointa on tyypillisesti aloittaa ammatista ja työstä. Sorrun samaan. Papereiden mukaan minä olen ekonomi. Käyntikortissani on teollisuusyrityksen logo ja nimeni alla lukee englanniksi hinta-analyytikko. Tiedän hämmentävän paljon yksityiskohtia excelistä, kivenmurskauksesta sekä erilaisten koneiden kulu- ja varaosista – eikä se ole oikeastaan yhtään hassumpaa.
Työni on siltikin vain yksi osa elämääni. Minussa on paljon muitakin värejä.
Minä kuulun perheeseen. Olen vaimo, tytär, sisko, lapsenlapsi, veljentytär, siskontytär ja serkku. Naimisiin mentyäni minusta tuli miniä, käly ja kummitäti. Lisäksi olen ystävä, kaveri, naapuri, kollega ja hyvän päivän tuttu.
Minulla on vahvat ja laajalle levinneet juuret. Olen suomalainen. Syntyperäinen ja suora eteläpohjalainen. Ex-jyväskyläläinen. Nykyisin tamperelainen. En kuitenkaan hervantalainen.
Minä myös puuhastelen monenlaisia asioita. Olen kuorolaulaja rotua altto, liian harvoin harjoitteleva pianisti sekä kaikenlaisten kulttuuririentojen sekakäyttäjä. Yritän olla säännöllinen kuntoilija, hassun hauska bloggari ja pullantuoksuinen kodin hengetär. Kalenterin perusteella olen myös seurakunta-aktiivi.
Omia ääriviivoja ja hallitsevia pohjasävyjä voi hahmottaa syvemmin muun muassa arvojen, uskonnon, poliittisten mielipiteiden, ruokavalion, erilaisten mieltymysten tai vaikka urheilujoukkueen perusteella. Minä olen esimerkiksi banaanin vankkumaton vihaaja ja Sensai 38°C -ripsivärin uskollinen puolestapuhuja. Meillä käydään kirkossa ja kannatetaan Ilvestä.
Yllätynkin jatkuvasti niin muiden kuin itseni kohdalla siitä, miten paljon vivahteita yhdessä ihmisessä voikaan olla. Itsestään on mahdollista kertoa niin monenlaista tarinaa! Aina ei edes tarvitse aloittaa työstä tai saavutuksista. Toisaalta joka kerta ei ole välttämätöntä keskittyä myöskään vain tummiin varjoihin.
Muutos tekee kaikesta vielä mielenkiintoisempaa. Huomenna minussa saattaa olla ihan toisenlaisia kuvioita ja yksityiskohtia. Ensi vuonna saatan olla koiranomistaja, kolumnisti tai vaikka kiipeilijä. Mistä kaikesta sitä matkan varrella tuleekaan vielä innostuttua. Jännittävää.
Parasta on olla juuri minä.
Kuvat: Olavi Rautio / Studio Lonka
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti